”Hei hei mitä kuuluu,
Sä kysyt ja kaikki on ok.
No hyvä sun on puhuu,
kun sä et tiedä miltä musta tuntuu.”
Apulanta – Mitä kuuluu

Silloin nuorempana, kun elämässäni oli vaikeimmat vaiheet menossa inhosin kaikista eniten sitä kun kysymykseen ”Mitä kuuluu?” piti hymyillen vastata ”kaikki on ok.” Omista tunteistaan, vaikeuksistaan ei saanut puhua. Piti pitää yllä hyvän perheen kulissia, esittää, että kaikki on ok vaikka todellisuudessa niin ei ollut.

Nuorempana ikäville tunteille ei ollut tilaa. Ainoastaan tietynlaiset, positiiviset tunteet oli sallittuja, muut tunteet piti pullottaa ja painaa pois. Minulta vietiin värit pois jolloin minusta tuli harmaa, näkymätön, olematon.

Näin aikuisena olen alkanut hyväksymään eri puoliani, palauttamaan värejäni takaisin. Pyrin suhtautumaan elämään positiviisesti, uskomaan hyvään, uskomaan omiin mahdollisuksiini. Elämään päivää kerrallaan. Innostun elämästä, olen kiitollinen kaikesta siitä mitä minulla on. Positiivinen asenne valtaa suurimman osan elämästäni.

Kuitenkin vaikka pyrin olemaan positiivinen niin haluan kokea elämässä myös ne varjopuolet. En halua elämää, jossa kaikki on koko ajan ihanaa, elän jossain pinkissä pilvihötössä, satulinnassa missä ei tule minkäänlaisia konflikteja tai haasteita. Haluan elämää kaikissa väreissä, haluan myös niitä varjoja muistuttamaan mikä elämässä on tärkeää. Haluan varjoja haastamaan itseäni, kehittämään ja kannustamaan.

Näin aikuisena kun minulta kysytään ”Mitä kuuluu?” vastaan, että ”kaikki on ok” silloin kun kaikki on ok. Muutoin jos elämässäni on haastava tilanne tai vaikeuksia niin kerron miten asiat ovat. Vaikeitakin asioita on oikeus tuntea ja käsitellä. Tärkeintä on, että niiden asioiden vangiksi ei jää vaan menee elämässä eteenpäin – askel kerrallaan.

Rakkaudella, Anu-Maarit