”I’m singin’ in the rain,
just singin’ in the rain.
What a glorious feelin’,
I’m happy again.”
Gene Kelly – Singing in the rain

Minä olen ollut hämmentävän onnellinen viime aikoina. Niin onnellinen ja hyväntuulinen, että olen aatellut päässäni olevan vikaa. Olen ollut positiivisesti hullu. Elämäni on tällä hetkellä hämmentävää, koska olen ajatellut, että tällainen elämä kuuluu muille, mutta ei minulle. Olen ajatellut, että osani ja tehtäväni tässä elämässä on kärsiä ja kokea vastoinkäymisiä. Minulla on elämästäni samanlainen fiilis kuin muksulla on vuoristoradasta: huisin hauskaa, jännittävää, mutta pikkasen pelottaa ja kipristää mahanpohjasta. Mitäköhän tästä tulee?

Viimeaikaisen onnellisuuden voisi tiivistää kolmeen tekijään:

Rakkaus. Lapsena haaveilin eniten siitä, että joku tykkäisi musta sellaisena kuin olen. Katsoin paljon elokuvia, Disney-leffoja erityisesti, elin romanttisessa happily ever after maailmassa. Vähättelin itseäni, vältin parisuhteita, mutta janosin hyväksyntää – janosin rakkautta. Halusin olla jollekulle tärkeä, aidosti rakas.

Nyt jo yli vuoden ajan olen saanut jakaa elämääni ihmisen kanssa, joka näki heti ensitapaamisella sisääni. Joka ei kävellytkään pois kun kerroin menneisyydestäni vaan antoi halin. Joka pyyhki kyyneleeni kun itkin. Joka on tukenut ja kannustanut kun olen syntynyt ihmisenä uudestaan ja lapsen lailla opetellut elämään. Tuntuu uskomattomalta, että elämässäni on ihminen, jolle olen rakas ja tärkeä – silloinkin kun minusta tuntuu, että olen maailman kamalin ihminen. Olen ikuisesti kiitollinen avopuolisolleni matkasta, jonka olen saanut tähän asti kulkea. Olen kiitollinen siitä rakkaudesta ja välittämisestä, jota olen saanut osakseni. Rakastan sua <3

Minä. Kun on koko lapsuuden ja pitkälti nuoruudenkin ajan kärsinyt riittämättömyyden tunteesta ja saanut osakseen arvostelua sekä vertailua, oma käsitys itsestään ei voi olla järin positiivinen. Vaikka kuinka tiedostaisi, että käsitys itsestään on muutettavissa, on se lähdes mahdotonta ellei saa kokemusta hyväksytyksi tulemisesta. Uskon, että jotta voi oppia rakastamaan itseään, tarvitsee kokemuksen rakastetuksi tulemisesta. Kokemuksen, että on hyväksytty sellaisena kuin on.

Muilta tullut rakkaus itseäni kohtaan on herättänyt itsessäni halun rakastaa itseäni. Ääni, joka aikaisemmin vähätteli, arvosteli, vertaili, vaati täydellisyyttä, on alkanut hiljentyä. Tilalle on tullut armon ja rakkauden ääni. Se kertoo, että elämässä tehdään virheitä. Aina ei tarvitse olla täydellinen. Riitän ja kelpaan. Elämälläni on merkitystä. Kaikki kääntyy hyväksi. Ansaitsen onnen, ilon ja rakkauden. On hämmentävää huomata, että ensimmäistä kertaa elämässäni pidän itsestäni. Pidän itsestäni juuri sellaisena kuin olen. Olen ihana ihminen! Hämmentävä tunne, mutta se tuntuu hyvälle.

Raha. Sanotaan, että raha ei tuo onnea. Olen osittain samaa mieltä. Jos elämä pyörii vain rahan, ulkoisen saavuttamisen ympärillä – on se köyhän elämää. Kuitenkin jos elämä pyörii rahan ympärillä siksi, että sitä ei ole, on se stressaavaa, henkisesti kuluttavaa ja eriarvoistavaa. En muista koska viimeksi elämässäni olisi ollut aika, jolloin ei olisi tarvinnut laskea rahojen riittämistä. Vanhempien eron jälkeen äitini elätti pienillä tuloilla itsensä ja kolme lasta. Totuin jo nuorena siihen, että haluamiensa asioiden eteen pitää tehdä töitä ja ansaita raha. Asiaa ei yhtään auttanut se, että kasvoin lapsuudessani paikkakunnalla, jossa ihmisen arvoa mitattiin ulkoisilla tekijöillä: suvulla, kodilla, tavaroilla, omaisuudella.

Muistan aikoja kun tilillä on ollut muutamia kymmeniä euroja ja viikkoja vielä elettävänä. Jos jotain ylimääräisiä esim. lääkärikuluja tuli, aiheutti ne valtavaa stressiä ja huolta pärjäämisestä. Sitten joskus, kun olikin varaa hankkia uusia vaatteita tai lähteä ulkomaille matkalle, aiheutti se valtavaa syyllisyyttä. Eihän minulla ole oikeutta tähän, eihän minulla ole oikeutta nauttia.

Nyt kun muutaman kuukauden ajan ei ole tarvinnut stressata rahasta, tuntuu, että elämästä saa paljon enemmän irti. Tuntuu aivan mahtavalta, että halutessani voin käydä ulkona syömässä tai ystävän kanssa kahvilla. Jokaista ostosta tai tekoa ei tarvitse laskea eikä tuntea syyllisyyttä. Raha tekee osittain onnelliseksi, mutta ennen kaikkea se vapauttaa elämään sellaista elämää kuin haluan.

Olkaa itsellenne armollisia ja unohtakaa menneet. Musitakaa, että vaikka mennyt olisi kuinka kamala – tulevaisuus voi olla täynnä hyvää ja unelmien täyttymys. Uskokaa siihen. Olette tärkeitä ja arvokkaita 🙂

Loppuun lainaus tekstistä, jonka olen kirjoittanut 6/2016: ”Teen itsestäni ihmisen, inhimillisen. Elävän, hengittävän – todellisen.”

Ihanaa viikonloppua jokaiselle!

Rakkaudella, Anu-Maarit