”Joka keinussa jumalten keinuu,
väliä taivaan ja helvetin heiluu,
hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu.
Joka selässään ristinsä kantaa,
kohtalon haltuun itsensä antaa,
hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu.”
Cheek – Keinu

Minulla on ollut jo parin viikon ajan tosi outo, neutraali fiilis. Mikään ei ole tuntunut miltään vaikka elämässä onkin tapahtunut kivoja asioita. Sitä ei vaan ole jaksanut olla iloinen saatika ajatella positiivisesti. Uupumuksen alla negatiivisuus on ottanut enemmän valtaa kuin toivoisi.

En pidä tästä olotilasta yhtään ja olenkin yrittänyt päästä siitä eroon. Olen yrittänyt ajatella positiivisesti, mutta ne ajatukset ovat valuneet kuin hiekka sormien lävitse pois. Tuntuu, että tällä hetkellä ei vaan ole energiaa olla positiivinen ja laittaa ylleen ”kaikki on ok” maski.

Ottaen huomioon, että käyn läpi eroa, järkkään elämää uusiksi, suren veljeni kuolemaa ja yritän pärjätä uudessa koulussa niin ei ole ihme jos voimat ovat lopussa. Elämä on mennyt uusiksi, odottamatta ja minun on vain ollut pakko reagoida ja sopeutua muutokseen. Kyllähän se vie ihan älyttömästi energiaa kun tunteet heittelee laidasta laitaan ja tietoa tulee enemmän kuin pystyy vastaanottamaan. Välillä pystyy olemaan luottavainen ja positiivinen, seuraavana hetkenä iskee se jäätävä pelko et miten minä pärjään. Ja se ikävä, se kova kova ikävä, joka välillä tuntuu musertavan minut alleen.

Katsoin tänään Vain Elämää sarjaa ja siinä Cheek sanoi niin hyvin, että onko oikeutta tuntua pahalta kun kuitenkin asiat ovat niin hyvin. Saman asian kanssa painin itsekin: onko minulla oikeutta sanoa, että elämä on paskaa kun jollakulla kuitenkin menee paskemmin? Onko minulla oikeutta tuntea niitä ikäviäkin tunteita ja itkeä itseäni uneen kun elämä sattuu niin paljon että tuntuu etten saa henkeä?

Jos olen jotain oppinut elämästä niin se on se, että tunteita ei voi skipata. Jos tuntuu pahalta niin sitten tuntuu pahalta. Jos surettaa ja itkettää niin sitten asia on niin. Kun on valmis kohtaamaan ja käsittelemään tunteitaan. niistä pääsee nopeammin eteenpäin kuin että yrittäisi skipata ne ja korvata toisella. Kuitenkin jokaisen ihmisen elämässä tulee se hetki kun voimat ovat lopussa ja usko tulevaan hataralla pohjalla. Silloin on tärkeää myöntää tilanne itselleen ja sietää hetki epämukavia tunteita. Kuunnella itseään ja ottaa pieniä askeleita kohti tulevaa.

Aurinko paistaa risukasaankin vaikka siltä ei juuri nyt tuntuisi. Anna sen sadepilven kastella ja sitten auringon kuivattaa. Ole armollinen itsellesi, ole ihminen ja muista, että kun elämä tökkii niin töki takaisin.

Rakkaudella, Anu-Maarit