”Päivä kului, mut hetkenkään lepoo,
piirtäjä ei kaivannut.
aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut,
mestari valmisti sut.
Ja se kuva oli kaunis,
oi ihme suorastaan.”
Anna Puu – Mestaripiirros

Ole vahva. Älä näytä muille tunteitasi. Äläkä vaan kerro mitään itsestäsi – ettet vaan häpäise perhettäsi. Hymyile surusi piiloon.

Niinhän se aina meni. Muut ennen minua. Ei minulla niinkään väliä, kunhan perheen maine säilyy. Mitä minulle kuuluu kysymykseen ei koskaan vastattu rehellisesti. Hymyiltiin vain ja todettiin, että kaikki on hyvin. Vaikka todellisuudessa olisi tehnyt mieli huutaa, kiljua, itkeä, raivota, hakea apua ja pelastusta helvettiin jossa elin. Mutta ei. Oli vain purettava hammasta yhteen ja jatkettava eteenpäin. Muistan kerran sanoneeni äidilleni: ”älä äiti minusta välitä, ei minulla ole mitään hätää.” Siinä kohtaa valehtelin, koska todellisuudessa hätä oli suuri ja olisin kaivannut syliä, lohdutusta turvaa. Kuitenkin tuosta lauseesta tuli asia, joka määritteli minua pitkään, mutta ei enää.

Jokainen meistä syntyy arvokkaana. Ei ole olemassa lasta, joka ei syntyessään tuntisi itseään ihmeelliseksi, tärkeäksi, arvokkaaksi. Onnekkaassa tapauksessa muut ihmiset lapsen ympärillä lähtevät vahvistamaan tätä lapsen kokemusta. Vanhemmat, muut perheenjäsenet, sukulaiset, ystävät yms. toimivat peileinä jotka kertovat meille meidän arvomme ja ennen kaikkea sen olemmeko hyväksyttyjä sellaisena kuin olemme.

Mikäli lapsi ei saa tarvitsemaansa huolenpitoa, turvaa, rakkautta, alkaa lapsi helposti syyllistämään itseään. Minussa on oltava jotain vikaa, koska minua ei hyväksytä tällaisena kuin olen. Lapsi alkaa mukautumaan, tekemään mitä tahansa, jotta saisi tarvitsemansa. Kuitenkin todellisuudessa lapsen ei tarvisi tehdä mitään saadakseen hyväksyntää. Koska vika ei ole koskaan lapsessa vaan aikuisessa, joka on kykenemätön antamaan lapselle tarvitsemaansa.

Niin myös minäkin muutin itseäni, jotta olisin rakkauden arvoinen. Täytyihän syyn olla minussa, kun en tullut hyväksytyksi sellaisena kuin olen, vaikka sitä niin kovasti halusin. Itseasiassa se oli ainut asia mitä halusin. Kuitenkin sain kokea olevani arvoton, mitätön, kelpaamaton. Se pieni lapsi, joka ehjäksi syntyi tähän maailmaan, rikottiin julmasti ja tehtiin näkymättömäksi.

Niitä kolmea pientä sanaa janosin niin kovasti kuulevani. Minä rakastan sinua. Sille tyhjiölle, joka sisälleni revittiin, etsin niin kovasti täyttäjää. Kuitenkin sain enemmän ja enemmän vahvistusta sille, että en ole mitään. Olen arvoton, mitätön. Sain lisää haavoja, sivaltavia sanoja, jotka murensivat minua entisestään. Jossain vaiheessa olin valmis luovuttamaan. Eihän minulla ole mitään merkitystä. Ei kukaan välitä, vaikka kuolisinkin pois. Parempi niin muille.

Kuitenkin jokin minussa piti minut hengissä. Jossain syvällä sisimmässäni kyti toivo siitä, että asiat tulisivat kääntymään vielä parhain päin. Että vielä minäkin saisin kokea rakkautta, tuntea olevani elossa ja elää elämää, joka on minunlaiseni. Olla rohkeasti ja aidosti oma itseni ja tuntea, että näin on hyvä.

Tänään olen ollut suurien tunteiden äärellä. Tänään elämä on tuntunut epäreilulta, epätodellista. Halusin vain, että minut hyväksyttäisiin tällaisena kuin olen. Rakastettaisiin. Sen sijaan minussa on musta aukko, joka imee muista, antamatta takaisin. Uskoin, että muut voivat tämän aukon paikata, tehdä minut eheäksi. Enhän se ollut minä alkuunkaan, joka minut rikkoi.

Olen ollut surullinen siitä, että se ihana lapsi, joka syntyi täydellisenä maailmaan, joutui kokemaan niin paljon pahaa. Että ympärillä ei ollut ihmisiä, jotka olisivat voineet vahvistaa vaan mitätöivät, tekivät näkymättömäksi. Olen ollut vihainen siitä, että minut on hyljätty ja jätetty yksin. Ne kaikki ikävät kokemukset – niitä en pyytänyt, mutta niistä on pitänyt selvitä. Se aukko, joka sisälleni on revitty – se on minun täytettävä.

Niin pitkään olen ollut huomaamaton, piilottanut itseni ja tunteeni. Selvinnyt yksin, koska niin on tehtävä. Hymyillyt surun piiloon. Kuitenkin tänään olin rehellinen itselleni. Minusta tuntuu pahalta ja tarvitsen apua. Itkin kun siltä tuntui. Sanoin, että tänään en jaksa. Tänään minä tulin näkyväksi itselleni.

Rakkaudella, Anu-Maarit