”Välillä yö on kuin päivä ja päivä kuin yö.
Välillä maa on kuin taivas ja tähtien vyö.
Välillä pilvet on alhaalle leijailleet.
Välillä juuret kasvaa taivaaseen.”
Samuli Edelmann – Välillä

Olen äärimmäisen tunteellinen ihminen ja minusta näkee helposti millainen fiilis minulla on. Iloisena hymyilen kuin Naantalin aurinko ja saatan hyppiä & tanssia musiikin tahtiin. Surullisena vetäydyn kuoreen hautomaan murheitani, piiloon muiden katseilta. Tunteeni ohjaavat minua elämässäni eteenpäin, kertovat milloin kannattaa juosta, milloin jäädä ja mikä on minulle hyväksi. Ilman tunteitani minä en olisi minä.

Ihmiselämään kuuluu suuri kirjo tunteita ja kun sallimme jokaisen tunteen niin olemme kokonaisia ihmisinä. Kuitenkin monelle on saatettu opettaa, että tietyt tunteet ovat hyväksyttyjä ja tiettyjä tunteita tulisi peitellä. Tunteet ovat kuin sateenkaari: kaikkine väreineen ihailemme sen väriloistoa ja kirkautta, mutta jos yhdenkin värin ottaa pois niin kyse ei ole enää sateenkaaresta vaan aivan jostain muusta. Miksi emme voi ihailla omien tunteitemme loistoa ja kirkautta vaan helposti häpeämme ja peittelemme niitä?

Olen lapsena joutunut paljon väistelemään, pullottamaan ja piilottamaan tunteitani. Opin, että positiiviset tunteet olivat hyväksyttyjä, mutta negatiivisia tunteita ei kuuluisi olla. Minulle ei opetettu vihan, surun, pettymyksen tai muiden vaikeiden tunteiden ilmaisua. Ne vain lakaistiin maton alle ja toivottiin, että ne katoaisivat sieltä itsestään. Aikuisiällä olen tutustunut uudestaan tunteisiini. Olen opetellut luottamaan siihen, että tunteeni toimivat kompassin lailla ja kertovat onko suuntani oikea. Olen huomannut, että vaikka itse olen tullut enemmän sinuiksi tunteitteni kanssa, tuntuu joillekin edelleen olevan vaikeaa, että ilmaisen ja näytän tunteitani.

Tällä hetkellä teen kouluun liittyvää harjoittelua paikassa, jossa on paljon maahanmuuttajanuoria. Siellä olen päässyt näkemään toisenlaista tunteiden ilmaisun kulttuuria: tunteet ovat vahvasti mukana, niitä ilmaistaan avoimesti ja niistä keskustellaan. Huolet jaetaan muiden kesken ja yhteisen pöydän ääressä jaetaan kokemuksia, nauretaan ja iloitaan yhdessä. Jokainen on läsnä hetkessä juuri sillä tunteella mikä silloin on ja muut hyväksyvät sen kun hän uskaltaa näyttää sen avoimesti. Kun on aihetta juhlaan ja ollaan iloisia niin silloin otetaan rumpu esille, soitetaan ja tanssitaan.

Ihmettelen todella tätä suomalaisten ”hys, hys” kulttuuria. Täällä pitäisi olla niin tasaisia, värittömiä ja harmaita. Elämä on mukavaa ja helppoa silloin kun meillä on hyvä fiilis, mutta heti kun kielteiset ja vaikeat tunteet astuvat kuvaan, haluamme juosta tilannetta pakoon. Jos joku näyttää tunteensa julkisessa paikassa, tätä kierretään kaukaa ja katsotaan kummeksuen. Eikö meidänkin elämä helpottuisi jos oppisimme ilmaisemaan tunteitamme avoimesti? Jos uskaltaisimme olla rohkeita ja kuunnella mitä tunteet meille sanovat? Jos uskaltaisimme näyttää kaikki värimme toisille ja loistaa kirkkaina?

Tunteet rikastuttavat elämää ja ne tekevät meistä kokonaisia, inhimillisiä. Ilman tunteita me vain ajelehtisimme tyhjässä avaruudessa, törmäämättä toisiimme, kasvamatta ja kulkematta eteenpäin. Ole siis rohkea ja anna sisäisen sateenkaaresi loistaa!

Rakkaudella, Anu-Maarit