”Kun pelko istuu pöydän päässä,
kuiskii sulle katkeruutta,
ja ilo karkaa ikkunasta,
muiden mukaan juhlimaan.”
Lauri Tähkä – Anna arpisten haavojen olla

Istun lähes päivittäin pelkoni kanssa samassa pöydässä. Se on vieras, jonka läsnäoloon on tottunut. Niin paljon jopa, että keitän sille kahvit, jotta se jäisi. Todellisuudessa haluaisin sen pois. Kahviseuralaisen on epämiellyttävä, sillä se kertoo asioita, jotka eivät pidä paikkansa. Se kertoo miten olen arvoton, epäonnistunut, epätäydellinen. Minulla ei ole paikkaa tässä maailmassa, minua ei haluta tänne.

Kun tarkkailen kahviseuralaistani, huomaan, että se on mörkö. Se on fuusio ihmisistä, joita olen kohdannut elämäni aikana. Ihmisistä, jotka ovat olleet niin särkyviä, vuotavia, että heidän uskomukset itsestään ovat siirtyneet minuun. Kahviseuralaiseni ei puhu minun äänelläni eikä se elä tässä hetkessä vaan se on kaiku menneestä.

Miksi sitten löydän itseni tämän mörön seurasta? Siksi, että minulle uskoteltiin, että mörkö on minä, osa minua. Ihmiset joiden olisi pitänyt tarjota minulle turvaa, rakkautta, hoivaa, saivat minut uskomaan, että elämä olisi parempaa ilman minua. Minussa on vika, minä en kuulu tänne. Mörkö oli alussa pieni, mutta vuosikausien toistamisen jälkeen se on kasvanut ja kasvanut.

Onneksi kuitenkin möröstä voi päästä eroon. Sen eteen teen jatkuvasti töitä. Miten se onnistuu? Havainnoimalla. Kun joudumme tilanteeseen, jossa sisäinen ääni puhuu, voimme pysähtyä. Kuunnella. Kenen ääni tässä puhuu? Minun omani vai mörön? Jos ääni on mörön, voimme havainnoida mitä se sanoo ja sitten antaa sen mennä. Lisäksi voimme hälventää mörön vaikutusta keskittymällä päinvastaiseen. Jos kuulen koko ajan kielteisiä asioita ja keskityn asioihin jotka ovat huonosti, vahvistan mörön vaikutusta. Keskittymällä tähän hetkeen, asioihin joista olen kiitollinen, vahvistan omaa ääntäni.

Millainen siis minun ääneni on? Se on lempeä, rakastava. Se kertoo, että olen arvokas, tärkeä. Teen parhaani elämässä. Kaikki asiat järjestyvät. Elämä on ihanaa ja hyvää. Tätä ääntä kuuntelen mielummin kuin mörön ääntä. Tiedän, että muutos ei tapahdu hetkessä. Kuitenkin tiedän pystyväni siihen. Askel kerrallaan, ajan kanssa. Kaikki asiat järjestyvät. Kaikki on hyvin.

Millainen sinun äänesi on ja mitä se sinulle kertoo? Pysähdy, havannoi, kuuntele. Tsemppiä muutokseen jos sille polulle lähdet!

Rakkaudella, Anu-Maarit