”Tää ei oo ihan haudan vakavaa
muutkin mokaa.
Mua saa, mua täytyy valistaa
muutkin mokaa.”
Pauli Hanhiniemi – Muutkin mokaa

Jokin aika sitten pääsin tutustumaan minulle tuntemattomaan lajiin: improvisaatioon. Osallistuin ohjattuihin improharjoituksiin. Osa harjoituksista tuntui luontevilta ja helpoilta, osa enemmän haasteelliselta. Jokaisen harjoituksen välissä ohjaaja kyseli fiiliksiä ja kommenteja, millaisia tunteita harjoitukset herättivät.

Muutaman tunnin improharjoitukset antoivat minulle todella paljon uutta ajateltavaa ja inspiraatiota tulevaan. Suomalaisessa yhteiskunnassa mokaaminen ja heittäytyminen yhdistetään helposti kasvojen menettämiseen. Jos haluaa tehdä vaikutuksen muihin, olla auktoriteettinen niin silloin pitää olla vakava. Jos hulluttelee ja improvisoi niin silloin tuskin kukaan ottaa vakavasti.

Muistan kuinka lapsena halusin, että minulle naurettaisiin. Sitten kun minulle naurettiin niin aloin mököttömään koska minulle naurettiin. Halusin olla hauska, hullutteleva, mutta samaan aikaan halusin olla viisas, vakava. Koin, että nämä kaksi ovat toisiaan poissulkevia asioita: joko täytyy olla vakava ja viisas tai sitten hauska ja hulluttelleva. En osannut ajatella, että näitä molempia voi olla silti säilyttäen kunnioituksen toisten edessä.

Improharjoitusten lomassa ohjaaja kysyi, että onko meidän elämässämme ollut jokin merkittävä henkilö, joka on jäänyt mieleen. Hän kysyi, että millaisia ominaisuuksia tässä henkilössä on ollut. Aika moni vastasi, että henkilö on ollut hullutteleva, hauska, kenties jakanut jotain henkilökohtaisesta elämästään. Siitä huolimatta tämä henkilö on nauttinut toisten kunnioitusta, ollut viisas ja fiksu sekä jakanut itsestään paljon muille.

Usein elämässämme toivomme, että asiat olisivat pysyviä, muuttumattomia. Kuitenkin elämä on jatkuvassa muutoksessa, ei ole olemassa kahta samanlaista päivää. Emme voi kontrolloida asioita, vaikka kuinka yrittäisimme. Voimme vain sopeutua muutokseen, heittäytyä ja improta. Hyväksyä asiat sellaisena kuin ne ovat eikä yrittää muuttaa niitä sellaiseksi kuin haluaisimme niiden olevan.

Itselleni suurin oppi improharjoitusten aikana oli, että mokaaminen on ok. Ei haittaa vaikka välillä asiat ei menekään niinkun oli ajatellut. Yleensä hauskimmat tilanteet tapahtuu juuri silloin kun mokaa. Harjoitusten aikana pystyin päästämään irti, rentoutumaan ja huomaamaan, että elämään ei tarvitse suhtautua niin vakavasti. Mokaaminen on ihan ok ja sille voi nauraa. Life goes on.

Löysin koulun kirjastosta Pia Koposen kirjoittaman kirjan ”lupa mokata.” Tämän kirjan myötä jatkan perehtymistä improvisaation maailmaan ja kenties joskus päädyn improkurssille! Kuka tietää, mutta improvisaatio teki minuun suuren vaikutuksen. Jatkossa aion jatkaa mokaamista ja nauraa elämälle!

Rakkaudella, Anu-Maarit