”Ne on nähnyt vasta kuoresi,
eikä vielä tiedä mitä sisälläs on
Nyt leuka pystyyn, et saa säikähtää,
tai piiloon vetäytyä
Susta kasvaa vielä vahva peloton.”
Elastinen & Robin – Vahva

Klassinen dilemma: kumpi tuli ensin, muna vai kana? Kumpikaan ei voi olla ilman toista ja asiasta on kiistelty jo antiikin ajoilta lähtien. Sama dilemma koskee rakkautta. Nykyhetken trendisanoja ovat mindfulness, itsensä rakastaminen, oleminen, armollisuus, anteeksianto. Itsensä rakastaminen on käsitteenä hieno ja sitä pidetään hyvän elämän perusolemuksena. Ilman itsensä rakastamista ei voi kukoistaa. Mitä itsensä rakastaminen käytännössä tarkoittaa? Voiko rakastaa itseänsä ilman kokemusta rakastetuksi tulemisesta?

Mielenterveysongelmista puhuttaessa lapsuuden merkitystä ylikorostetaan. Asiasta puhutaan ikään kuin vaikean lapsuuden kokeneet ovat tuomittuja kärsimään mielenterveysongelmista ja vaikeuksista elämässä kun taas onnellisuuden lapsuuden kokeneet pärjäävät elämässä. Kuitenkaan asia ei ole niin yksiselitteinen ja jokainen ihminen kohtaa jossain vaiheessa elämää ongelmia, oli lapsuus millainen tahansa.

Myönnän, että lapsuuden kokemuksilla on jossain määrin merkitystä. Vanhempien tulisi tarjota lapsilleen turvaa ja rakkautta. Jos lapsi haluaa piirtää itsensä näkyväksi ja löytää itsensä, tulisi vanhempien tukea ja kannustaa. Kuitenkaan kaikki vanhemmat eivät pysty tarjoamaan lapselle tarvitsemaansa. Voi olla, että lapsi kokee hylkäämistä, mitätöintiä, vähättelyä. Lapsi, joka olisi halunnut värittää itsensä kirkkain värein, muuttuu harmaaksi, näkymättömäksi itsensä suojelemiseksi. Jos lapsi jää lapsena vaille rakkautta, onko tällä ikinä mahdollisuutta rakastaa itseään?

Kyllä on, mutta itsensä rakastamiseen vaaditaan kokemus rakastetuksi tulemisesta. Ihminen, jonka minäkuva on murskattu ja identiteetti viety tarvitsee kokemuksen: ”minä olen hyvä tällaisenaan.” Tämä kokemus voi tulla keltä tahansa ja milloin tahansa, koskaan ei ole liian myöhäistä. Kun ihminen saa tarpeeksi vahvistusta ja hyväksyntää muilta, saa se aikaan halun tehdä samaa myös itselleen. Omat ääriviivat alkavat vahvistua, tulla näkyviin. Pikku hiljaa ihminen, joka aikaisemmin sulautui masssaan ja oli näkymätön, tulee esiin. Harmaasta hiirulaisesta kuoriutuu esiin värikäs ja loistava riikinkukko.

Maailmassa on tällä hetkellä 7,5 biljoonaa ihmistä. Uskotko siihen mitä isäsi/äitisi/opettajasi/ystäväsi/sukulainen yms. sanoi sinusta? Annatko yhden ihmisen mielipiteen sinusta vaikuttaa sinuun ja koko loppuelämääsi? Vai näytätkö hänelle todelliset värisi, miten upea ja loistava olet? Meistä jokainen ansaitsee rakkautta. Eikä se tarkoita, että meidän tulisi olla tietynlaisia. Riittää, että olemme omia itsejämme, olemme olemassa. Meidän ei tarvitse muuttua, jotta tulisimme rakastetuksi. Meidän tulee löytää ne ihmiset, jotka rakastavat meitä sellaisena kuin olemme.

Paras kosto ihmisille, jotka ovat meitä mitätöineet ja vieneet värimme on tulla täyteen loistoon ja osoittaa heille, että me emme ole näkymättömiä! Me loistamme, rakastamme ja tulemme rakastetuksi. Kuten Oscar Wilde sanoi ”Be yourself, everyone else is already taken.”

Rakkaudella, Anu-Maarit