”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa ja tilaa unelmille
ja mielen vapaus, ja mielen vapaus.
On vapautta istua iltaa yksinänsä
ja tuntea tutkia omaa sisintänsä
ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä.”
Irwin Goodman – Maailma on kaunis

Minä olen herkkä ihminen. Erityisherkkä sellainen. Seuraan harvakseltaan uutisia, koska useimmiten ne saavat minut voimaan pahoin. Itken elokuvissa, itken jos joku minulle merkittävä ihminen kuolee, vaikka en olisikaan häntä eläessään nähnyt. Tunteet ovat kuin sähköiskuja, jotka kulkevat kroppani läpi. Kun innostun on kuin joku olisi sytyttänyt ilotulitusraketit sisälläni. Skannaan jatkuvasti ympäristöäni, huomaan asioita, jotka monelta jäävät huomaamatta. Usein pysähdyn tarkkailemaan maailmaa ja sen ihmeitä. Maailma on täynnä ihmeitä ja minä olen yksi niistä.

Aikaisemmin pidin herkkyyttä huonona piirteenä. En ymmärtänyt miksi näen ja koen maailman niin eri tavalla kuin muut. Minulla ei ole koskaan ollut tavallista päivää. Vaikka en sitä lapsena ymmärtänytkään niin erityisherkkyys on ollut minussa jo syntymästä saakka ja tulee olemaan koko loppuelämäni ajan. Se ei ole ominaisuus tai asia, jonka vaan voisi kytkeä pois.

Herkyyttä on toisinaan vaikea ymmärtää, mutta vielä vaikeampi arvostaa. Maailmassa on monia ihmisiä, jotka ovat herkkiä, mutta silti he kokevat, että herkkyys pitää piilottaa. Veljeni totesi niin kirjoittaessaan: ”Olen kokenut olevani todella herkkä jo kauan ja kokenut herkkyyden olevan sellainen piirre, joka tulee piilottaa, koska se ei suomalaiseen miehen malliin sovi. Ja niin olen tehnytkin, piilottanut sen niin hyvin kuin olen osannut. Olen aina verrannut itseäni muihin ja löytänyt sitä kautta itsestäni paljon heikkouksia.”

Herkkyys ei ole heikkoutta. Herkkyys ei tee ihmisestä yhtään sen huonompaa. Herkkyyttä ei tarvitse piilotella tai hävetä. Herkkyys helposti yhdistetään ylireagoimiseen ja heikkouteen. Jos on herkkä niin on ”herkkä hipiäinen” tai ei vain kestä elämän koettelemuksia. Moni herkkä on saattanut kuulla sanat: ”sinua pitäisi karaistaa” tai ”ei se tilanne nyt niin paha ole.”

Herkkyys on ihanaa. Se on upeaa, kaunista ja yllättävää. Vielä joskus mietin, että miltäköhän tuntuisi olla tavallinen. Miltä tuntuisi viettää tavallinen päivä. Nykyään olen ylpeästi herkkä, olen erityisherkkä suurella sydämellä. Olen oppinut arvostamaan ja rakastamaan herkkyyttäni. Herkkyyteni takia pystyn mm. samaistumaan toisen ihmisen tunteisiin ja kokemuksiin, tarkastelemaan asioita useista eri näkökulmista, olemaan intuitiivinen ja luova, kantamaan vastuuta muista, aistimaan elämän syvästi ja rikastuttamaan maailmaa.

Elämäni aikana olen tarpeeksi piilotellut itseäni, pidätellyt tunteitani, hävennyt herkkyyttäni. Enää en aio tehdä niin. Minä olen minä – ihmeellinen, eritysherkkä ihminen. Jos joku ei herkkyttääni ymmärrä niin silloin se ei ole minun ongelmani. Minun ei tarvitse muuttaa itseäni, jotta sopisin tähän maailmaan. Saan olla oma itseni, juuri sellaisena kuin olen. Saan räjähdellä kuin ilotulitusraketit ilosta ja itkeä pienistä suurista asioista. Saan maata ruohikolla, katsella taivasta ja ihmetellä tämän elämän ihanuutta.

Rakkaudella, Anu-Maarit