”Voisitpa peilin uuden saada,
näkisit kuinka huippu ootkaan.
Sulla on päässäs liikaa mörköjä,
hei älä anna niiden määräillä.”
Ukkosmaine – Morrissey
Minä olen tämän viikon katsonut sohvaani. Ruskeaa, kahden hengen istuttavaa sohvaa. Siinä ei varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta sohva on vuorattu valkoisilla kissan karvoilla. Yksikin kulma repsottaa ja täytteet ovat purkautuneet ulos kissojen raapimisen tuloksena. Istua on hyvä, mutta selkätyynyjä ei saa oikein aseteltua sopivasti. Jotenkin vaan tuntuu, että se ei sovi enää tähän tilaan.
Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että millaisen sohvan hankkisin seuraavaksi. Ehkä jotain vaalea tällä kertaa, vuodesohva voisi olla kiva. Olisikohan se vähän kevyempi metallirunkoinen vai perinteinen kangassohva? Millainen tähän tilaan sopisi? Millaisen haluaisin?
Ajattelin ensin, että kunhan uusi sohva löytyy niin sitten hankkiudun eroon vanhasta. Kuitenkin tällä viikolla vanha sohva alkoi ahdistamaan todella paljon. Tuntui, että siitä on vain päästävä eroon. Siispä hankkiuduin siitä eroon ja nyt katson tyhjää tilaa edessäni. Olo on helpottunut ja nyt odotan mielenkiinnolla millainen uusi ratkaisu tulee vanhan tilalle.
Omista tavaroista on sinänsä helppo luopua kun ne näkee. On helppo nähdä mikä vie tilaa asunnossa ja milloin sitä on riittävästi, milloin liian vähän. Jokin tavara pysyy mukanamme lapsuudesta saakka, jokin on vain hetken aikaa. Joskus kotimme on kaaoksessa, tavarat ovat sekaisin, toisena hetkenä fengshui virtaa ja kaikki on sopivassa tasapainossa.
Yhtälailla kun luovumme tavaroistamme ja teemme tilaa uudelle, voimme luopua ajatuksistamme. Se ei vain ole niin helppoa kun ajatuksia ei pysty näkemään eikä pysty arvioimaan, paljonko tilaa ne vievät mielemme asunnosta. Kuitenkin uudelle ei löydy sijaa jos olemme täyttäneet mielemme kodin vanhoilla ajatuksilla ja käsityksistä, joista pidämme tiukasti kiinni.
Onneksi kuitenkin omia ajatuksiaan pystyy kuulemaan ja niitä voi listata vaikkapa paperille ylös. Jotkut ajatukset voivat olla vanhoja, jotkut omia, jotkut muiden. Tärkeintä ajatuksia tarkastellessa olisi kiinnittää huomiota siihen, mitä ajatukset kertovat sinusta. Kehuvatko, kannustavatko ja innostavatko ne sinua olemaan oma itsesi vai kenties latistavatko, moittivatko ja vertailevat? Näistä kenties vanhoista, rajoittavista ajatuksista on luovuttava ennen kuin uudenlaiset ajatukset voivat ottaa tilaa mielen asunnossa.
Henkilökohtainen tavoitteeni vuodelle 2018 on siivota mieleni kaikista niistä rajoittavista, kahlitsevista, vääristä, valheellisista uskomuksista mitä päähäni on vuosien saatossa istutettu. Kaikki ahdistava, epämukava, ruma ja rajoittava saa luvan poistua ja tilalle tulla rauha, kauneus, vapaus sekä harmonia. Eläköön valinnan vapaus ja kippis muutoksille. Tästä tulee elämäni paras vuosi!
Rakkaudella, Anu-Maarit