Rakastettu

”Älä pelkää, älä pelkää,
sinä et pääse putoamaan.
Rakastettu on oikea nimesi
ja tulee nimenäsi olemaan.”
Juha Tapio – Rakastettu

Minun lapsuuteni on päättynyt kun olen ollut n. 5-vuotias. Se liittyy erääseen muistoon lapsuudestani. Tuohon aikaan nukuin vielä vanhempieni kanssa samassa huoneessa. Muistan kuinka äiti illalla tuli peittelemään, lauloi vieressäni niin pitkään, että nukahdin. Yöllä heräsin siihen kun äiti ja isä riitelivät kovaan ääneen huoneessa. Muistan miten paniikin valtaan jouduin, aloin itkemään. Pelkäsin, että äidille tapahtuu jotain, että äiti kuolee ja minä jään yksin. Makasin sängyssä lamaantuneena, toivoen vain, että äiti olisi tullut viereeni lohduttamaan ja suojelemaan. Kuitenkin äiti ei pystynyt lähtemään isän otteesta. Siinä hetkessä tein päätöksen, että äidin ei tarvitsisi ikinä huolehtia minusta. Kyllä minä pärjään. Siinä hetkessä päätin, että teen itseni riippumattomaksi muista ja huolehdin äidistä.

Viime viikolla haastattelin harjoittelupaikkani ohjaaja liittyen koulumme opintojaksoon. Haastattelun päätteeksi hän kysyi, että saako esittää minulle kysymyksen. Vastasin myöntävästi. Hän kysyi ensin missä perheeni asuu: vastasin, että äiti Helsingissä, sisko Lontoossa, veli on kuollut. Pelkästään jo tässä riitti hänelle ihmettelemisen aihetta. Hän esitti minulle lisäkysymyksiä, kerroin kuinka olen muuttanut pois kotoa 15-vuotiaana, mitä mieltä olen kotikaupungistani, lapsuudestani ja nykyisestä elämästäni. Huomasin miten raskaasti hän otti kertomani asiat, hän kun oli toisesta kulttuurista ja tottunut siihen, että perhe ja naapurit pitävät yhtä ja huolta. Hän ihmetteli miten yksin olen ollut ja pärjännyt. Kuitenkin haastattelun päätteksi hän kiitti minua siitä, että olin avannut sydämeni hänelle, päästänyt hänet lähelleni.

Perjantaina meillä oli työnohjausta jossa pidimme ensin meditaatiohetken ja sen päätteeksi piirsimme kuvan maisemasta, joka edusti sen hetkistä mielentilaa. Piirsin auringon, rantapengermän, joen ja yhden puun, jonka juuret olivat syvällä maassa. Ajattelin mielessäni itseni makaamaan puunjuurelle, nauttimaan auringonvalosta, veden äänestä ja lintujen laulusta. Muut työntekijät saivat kommentoida piirrustustani, antaa minulle sanalahjoja. Esille nousi mm. riippumaton, vähän yksinäinen, monisävyinen, vapaa, tasainen. Näistä sanoista saimme tehtäväksi kirjoittaa runon, joka kertoo itsestämme. Itse kirjoitin näin: ”Olen ehkä toisinaan vähän yksinäinen. Kuitenkin juureni ovat syvällä maassa, tehden minusta tasaisen, vahvan. Osaan olla riippumaton, lämmin. Olen kuin ruotsalainen saari: vapaa, monisävyinen. Joskus kaipaan tilaa hengittää ja lämmintä syliä johon painaa pään.”

Suurimman osan elämästäni olen opetellut elämään ilman muita, olemaan riippumaton. Pärjäämään yksin, pitämään asiat sisälläni. Lapsena se oli tarpeellista, jotta selvisin elämästä. Aikuisiällä olen joutunut tekemään paljon töitä sen eteen, että uskallan olla heikko, uskallan pyytää apua. Minulle on vaikeaa myöntää, että tarvitsen toisia ihmisiä. Sisälläni on edelleen lapsi, joka on jäänyt vaille hoivaa, turvaa, huolenpitoa, välittämistä ja rakkautta. Tämä lapsi tarvitsee paljon vahvistamista ja tukea. Toivon, että pystyn aikuisena sitä hänelle antamaan.

Vaikka perheeni on muuttunut siitä mitä se on ollut lapsena, siskoni asunut kaukana puolet elämästäni, veli kuollut ennen aikojaan ja äitikin ollut toisella paikkakunnalla niin silti en koe itseäni yksinäiseksi. Tänään eräs henkilö sanoi hyvin: ”Perhe on laaja käsite, se leviää niin pitkään kuin on rakkautta.” Vaikka biologinen perheeni on muualla niin on minulla toinen perhe, joka muodostuu ystävistä ja läheisistä, jotka ovat valmiita tukemaan, välittämään ja rakastamaan. Niin pitkään kuin on rakkautta niin on myös toivoa.

Joskus olin aivan varma, että joudun viettämään elämäni yksin, vailla välittämistä ja rakkautta. Kiitos siis niille kaikille rakkaille ystäville ja perheenjäsenille, jotka ovat osoittaneet luulemani vääräksi ja jotka muistuttavat, että minä olen tärkeä enkä tule olemaan yksin ja jotka tukevat ja auttavat. <3

Rakkaudella, Anu-Maarit