”And all my life,
I’ve been waiting for someone like you,
to make me smile.
You make me feel alive
and you’re giving me everything,
I’ve ever wanted in life.”
Sixx:A.M. – Smile

Olisihan se ihana, että joku huolehtisi minusta. Että joku sanoisi, että olen arvokas, tärkeä ja rakastettava. Saisi minut tuntemaan, että olen hyväksyttävä juuri sellaisena kuin olen. Saisi minut uskomaan, että pystyn mihin vain ja uskoisi unelmiini. Muistuttaisi miten upea ja kaunis ihminen minä olen.

Onhan tuollainen ihminen olemassa – minä. Valitettavasti liian usein odotamme näitä kommenteja ulkopuolelta. Että joku ulkopuolella oleva muistuttaisi meille olemassaolomme merkityksestä. Saisi meidät tuntemaan itsemme tärkeäksi ja rakastetuksi. Kertoisi miten arvokas olemme.

Tässä kevään aikana huomasin jossain vaiheessa olevani turhautunut. Olin turhautunut siihen, että vaikka kuinka yritin tehdä asioita, jotta muilla olisi parempi olla niin minun oloni ei ollut parempi. Olin jopa hieman vihainen siitä, että tässä minä olen, antamassa aikaani ja energiani muille enkä välttämättä saanut edes kiitosta. Ihan turhaa kaikki, ajattelin.

Vasta jälkikäteen oivalsin, että etsin muista sitä mitä en pystynyt itselleni antamaan – merkityksen tunnetta. Olisin kaivannut muilta palautetta ja kiitosta, jotta olisin tuntenut oloni merkittäväksi ja tärkeäksi. Kun tämä palaute jäi niin tunsin pettymystä. Vaikka halusinkin aidosti tehdä hyvää muille niin jälkikäteen oivalsin, että olihan minulla oma lehmäkin ojassa.

Ei ollut helppoa myöntää itselleen, että minä olen itse vastuussa omista tunteistani. Jos jään jotain vaille niin vaikka kuinka helppoa olisi syyttää muita, ei sitä kannata tehdä. Sen sijaan kannattaa kääntää katse itseensä ja kuulostella, mitä tunnetta milloinkin etsii. Mitä haluaa muilta, mitä ei pysty itselleen antamaan?

Jos en pysty tyydyttämään omia tarpeitani vaan tarvitsen toisen sen tekemään niin silloin olen riippuvainen muista. Jos etsin toista ihmistä rinnalleni vain herättämään minussa niitä tunteita, joita haluan kokea niin olen väärin perustein suhteessa. Suhde ei tule kestämään jos perustat eivät ole kunnossa.

Kun alan itse itselleni antamaan sitä, mitä odotan muilta niin väistämättä muutkin alkavat reagoida siihen. Tapahtuu kuin ihme ja alan vetämään enemmän puoleeni sellaista, mitä säteilen ulos. Kun lakkaan siirtämästä vastuun onnesta muille pystyn todella olemaan onnellinen, koska se on minun vastuullani. Tiedän parhaiten mitä milloinkin tarvitsen ja pystyn sen itselleni antamaan. Olen sen arvoinen.

Rakkaudella, Anu-Maarit